Лого
RussianEnglishChineseGermanJapaneseFinnishKorean
Tapahtumat
29.10.2009
Venäjään on saapunut lukumäärältään suurin kiinalainen matkustajajoukko
19.10.2009
Venäläis-suomalaisen matkailutyöryhmän kolmas kokous
01.09.2009
Tietoja Venäjän matkailusta laajalle Kiinan yleisölle
13.08.2009
Ensimmäisen maahantulomatkailulle omistetun konferenssin valmistelu
18.06.2009
Venäjän matkailun esittelytilaisuus Varsovassa
Näyttelyaikataulu vuonna 2009
29.10.2009
next

 

Venäjään  on saapunut  lukumäärältään suurin kiinalainen matkustajajoukko
 
22. ja 23. lokakuuta lähes tuhat kiinalaista matkustajaa saapui kahtena ryhmänä lentäen Moskovaan. He edustivat suurta kääketeollisuusalan  Infinitus- nimistä yhtiötä. Sen  tehtaat toimivat kaikkialla Kiinan alueella, tämän  takia matkustajien joukossa oli Beijingin, Shanghai´n Guangdong-maakunnan sekä muiden Kiinan kaupunkien ja alueiden asukkaita.
 
Näiden yhtiömatkustajien ryhmää  johti  Infinitus-yhtiön kansainvälisten yhteyksien osastopäällikkö Huang Jjanlong. Hänen kertomuksensa mukaan yhtiö voi  palkita omia ahkerimpia työntekijöitään tällaisilla ulkomaanmatkoilla. Esimerkiksi  hiljattain Infinituksen puolentoistatuhannen hengen työntekijäryhmä on vieraillut Taimaassa. Yhtiön parhaille työntekijöille on Venäjän matka ollut ensimmäinen.
 
Kiinan puolelta matkajärjestäjänä on ollut iso CITS-niminen matkatoimisto.
”Kiinassa  pidetään Venäjästä ja ollaan kiinnostuneita maastanne, monien ihmisten haaveena
on käydä täällä – kertoi CITS-matkatoimiston Guandun´in toimiston ulkomaan (Euroopan) matkailuosaston pääohjaaja rouva Mu Yan, - sen takia matkailukohteeksi oli  valittu Venäjä
ja meidän aikomuksenamme on näyttää matkustajillemme maanne kauniimpia kohteita,
eli Moskovan ja Pietarin kaupungit. ”
 
Kiinalaisten matkailijoiden vastaanottajana  Venäjällä oli  Maailma ilman rajoja – yhdistyksen jäsen Ellips-niminen matkatoimisto. Näin ison matkustajaryhmän vastaanottojärjestelyt eivät tietenkään olleet helppoja. Mutta viidenpäivän matka Venäjän molempiin pääkaupunkeihin
oli onnistunut. Kiinalaiset vieraat saivat tutustua  Moskovan ja Pietarin yleisimpiin  nähtävyyksiin,  käydä museoissa ja kokea venäläisen keittiön antimia ja perinteitä.
 
Kiinalaisia matkailijoita Moskovassa tervehti Ellips- matkatoimiston pääjohtaja Elena Trishchenko sekä Maailma ilman rajoja- yhdistyksen johtokunnan edustajat. Yhdistyksen
jäsenet olivat kiinalaisia vieraita vastassa lentokentällä ja auttoivat rajamuodollisuuksien nopeuttamiseen.
 
Näin ennätyksellisen suuren kiinalaisen  matkustajajoukon vierailu oli merkittävä tapahtuma Venäjän ja Kiinan välisen matkailuvaihdon historiassa. Ilahduttavana seikkana oli, ettei kiinalaisia matkustajien tuloa saanut estämään maailman talouskriisi eikä aktiivin matkailukauden päättyminen Venäjällä – tiedetäänhän että kiinalaiset pyrkivät käymään maassamme vuoden lämpimämpänä ja heille mukavampana aikana.
 
Näin ollen kyseisen matkan onnistumista voidaan pitää niin Ellips- matkatoimiston menestyksenä, joka on vahvistanut oman hyvän ja luotettavan matkatoimiston maineen Kiinan matkailumarkkinoilla, kuin myös Maailma ilman rajoja- yhdistyksen menestyksenä, joka edistää Venäjää matkailukohteena Kiinassa ja asettaa päätehtäväkseen ulkomaalaisten matkailijoiden asianmukaisen palvelutason ja turvallisuuden takaamisen yhdistykseen kuuluvien jäsenmatkatoimistojen taholta.

Address in Moscova : 105066

ul. Olhovskaja,  4  bld.1

tel/fax  +7(495) 62-777-19

tel.      +7(495) 720-48-11

 

 

 

 

 

 

Login::
EnterРазработка сайта - iji-design / Adlabs